Small ships`race 2005 16.07-17.07 Loviisassa

Pienten alkuvaikeuksien jälkeen saatiin Tupu trailereineen auton perään ja lähdettiin Tammelasta kohti Loviisaa. Kumma kuinka venevarustelussa tahtoo aina tulla kiire ja väistämättä jotain unohtuu kotiin, sadevarusteet tällä kertaa. Kastiksi olin saanut houkuteltua Sahin Hannun. Tarkoituksena oli että harjoittelemme spinnuhommia Pyhäjärvellä mutta liian kevyet tuulet estivät tehokkaan harjoittelun saimme kuitenkin muutaman noston ja laskun tehtyä ja siihen oli tyydyttävä.

Perille tulimme ilman kommelluksia ja saimme paatin veteen ja maston pystyyn sekä veneen laituripaikalle ja sitten tutustumaan ympäristöön. Loviisan Laivasilta on mielenkiintoinen alue vanhoine suolamakasiineineen ja merimuseoineen, toki racen aikaan on melkoinen hälinä ja vähän levotontakin mutta sehän kuuluu kesätapahtumissa asiaan. Racessa kilpailee samana viikonloppuna Göteborin ekat sekä lukuisa määrä talonpoikais veneitä ja Jullet tietenkin.

Kilpailun järjestäjänä toimi Östra Nylands Segelföreningen rf. ja täytyy sanoa että homma oli hallussa, ensimmäisen kerran näin Julle kisoissa oikein turvaveneenkin jossa oli mies märkäpukuineen valmiina jos joku putoaisi tms. Meidän ratamme oli vähän ulompana loviisan lahdella  ns. tullilaiturin edustalla. Jännityksellä odottelimme kuinka monta kilpakumppania saamme kisaan ,valitettavasti määrä jäi viiteen veneeseen. Paikalle ilmaantui Lysti, Leppäkerttu,Ilopilleri, Justiina ja Tupu.

Kohtuullisen etelä tuulen saimme lauantaille ja oli jopa hankaluuksia laiturista lähdössä ja Pekan mielestä lähtömme oli hieman epäpurjehtijamainen koska meloimme veneen ulommas ennen purjeiden nostoa. Itse kisassa tapahtuu niin paljon ja hommaan keskittyy täysin joten yksityiskohdat pyyhkiytyy mielestä mutta päällimmäisenä on muistossa muutamat spinnun nostoon ja laskuun liittyvät sählingit jotka olisi voineet jäädä pois. Nyt tuli spinnu kuitenkin nostettua aina oikein päin eli toppi ylös, toisin kuin eräässä kisassa. Mielestäni Tupu nousi nyt tuuleen paremmin kuin ennen levangin laittoa. Veneen vauhtikin oli lähes kunnossa mutta jostain syystä Lysti vaan oli aina edellä. Ainoastaan yhdessä lähdössä johdimme koko matkan ensimmäiselle kääntömerkille asti kunnes spinnu operaatioissa Lysti ohitti saatuaan spinnun nopeammin ylös. Sunnuntai aamu oli sateinen ja tyyni joten kisan alkuakin siirrettiin kunnes tuuli nousi ja saimme lähteä. Tupu oli kaikissa lähdöissä toisena joten tulokseen täytyy olla amatöörinä tyytyväinen. Oli hieno näky kun talonpoikais-veneet luovivat vastaamme takaisin tullessamme ja rannassa oli paljon väkeä seuraamassa ”härveli” kisaa. No ensi vuonna uudelleen ja paremmin harjoitelleena ja ehkä pohjalle voisi vielä tehdä jotain…. kirjoitteli MarkkuM.



Kisatulokset





















<<Takaisin