Eskaaderi : Loviisa-Kaunissaari- Porvoo-Loviisa 18.07.05-23.07.05

18.7 Ma: Aamu oli harmaa ja tihkuinen, käytiin hankkimassa viime täydennyksiä ja ostamassa sadevaatteet kotiin unohtuneiden tilalle. Yhdessä teimme reitti suunnitelmaa vähän Pekalta saatujen neuvojen avulla. Lähtemään pääsimme noin klo 12.00. Kesti aika kauan luovia ulos Loviisan lahdelta ja Svartholman edustalla pääsimme sivutuuleen ja matka alkoi sujua. Meidän piti pistäytyä Rönnäsiin, jossa olisi ollut nähtävää mutta hitaan alun jälkeen jätimme sen väliin ja jatkoimme kohti Pekan neuvomaa ”hurrigan holea”. Vähän kapeikkoja koneellakin ajaen tulimme perille Bockhammiin klo 19.45 . Paikka on todella suojainen etappi satama ja sijaitsee Sarvisalon eteläpuolella Byön saaressa olevassa sisälahdessa. Ainoa vika on likainen vesi, vesi ei pääse juurikaan vaihtumaan .

19.7 Ti: Herätys sateeseen klo 07.45 virittelin puomiteltan ja jatkoimme unia. Aamukahvittelun jälkeen aloimme olla lähtövalmiina noin klo 11.45. Koneella ajelimme alkuun, kun ei juuri tuullut. Poikkesimme Nyholms`fiskissa ostamassa kylmäsavulohta. Suur Pellingin tienoilla pääsimme vähän purjeillakin ajelemaan, ilma parani ja oli aika kauniskin. Ilopilleri meni omia teitään jatkoimme Justiinan kanssa. Kello 18.00 jälkeen tyyntyi niin että loppumatkan ajoimme koneella Kaunissaaressa olimme noin klo 20.00, Ilopilleriä ei näkynyt. Katselimme saarta ja kävimme olusilla kesäravintolassa. Vanhat herratkin saapuivat aikanaan ja yhdessä söimme savukalaa ja paistoimme makkaraa, nukkumaan päästiin noin puolenyön maissa.

20.7 Ke: Ilma näytti hyvältä ja suunnittelimme lähtöä, mutta yllättäen tuuli alkoi nousta ja yltyikin melkoiseksi joten päätimme siirtää lähdön seuraavaan päivään. Varasimme saunan Kettumäen pariskunnan kanssa, virittelimme tavarat kuivumaan ja lähdimme saarikierrokselle. Saaressa oli tehty metsän harvennusta ja laskimme suurten kuusien ikää, 90-100 vuosirengasta löytyi. Saimme puoli saarta kierretyksi ja sitten oli riennettävä saunanlämmitykseen. Olen vieraillut saaressa aikoinaan usein 60-luvulla, paljon oli maisemat muuttuneet näimme siruetanoita isoja rontteja, ennen oli vain käärmeitä. Sauna oli mainio, ollessamme löylyssä ankara ukkosrintama pyyhkäisi äkkiä yli saaren. Onneksi Matti ja Jouko olivat tarkkoina ja pelastivat kuivumassa olleet tavarat. Tuli käytyä uimassakin meressä pitkästä aikaa. Paistelimme makkaraa takassa ja käytiin löylyssä, Tuuli yltyi todella kovaksi ja oli välillä puuskissa ollut jopa 14 m/s. Kerkesimme vielä kiertää saaren kokonaan Tiinan ja Karin kanssa ja käydä kauppalaivassa. Kyllä oli tuoreet munkit kahvin kanssa hyviä ja jäätelö.

21.7 To: Heräsimme kauniiseen säähän aurinko paistoi ja tuuli ehkä 2-3 metriä. Aamutoimien jälkeen pääsimme liikkeelle ehkä klo 10. Olin tehnyt harjoitus mielessä reitin GPS:aan. Lähdimme kohti Porvoota Justiina ja Tupu. Vanhat herrat lähtivät Helsinkiin ja kävivät sitten Tallinnassa saakka jota he eivät tässä vaiheessa meille kertoneet. Matka oli leppoisaa myötätuuli ajelua, sisään Porvooseen ajoimme moottoreilla. Perillä olimme noin klo16-17.00. Kävimme porukalla syömässä Seireenissäja katselimme vähän vanhaa Porvoota. Taisimme nauttia pari oluttakin.

22.7 Pe: Herätys noin klo 8.00. Naapurista Kari lähti Loviisaan hakemaan autoa ja traileria. Satoi ja tuuli navakasti. Tiina oli mennyt omille retkilleen, kiertelimme pikku putiikkeja kahdestaan ja kävimme lelumuseossa ja suola aittoja katsomassa. Brunbergin suklaa myymälässä ja muutamalla kirppiksellä tuli myös käytyä. Aterioinninjälkeen lähdimme sateeseen ja myrskyyn noin klo 16.00. Tankattiin Hamarissa, näkyvyys oli huono sateen vuoksi ja meinasin kääntyä takaisin Porvooseen. En millään halunnut lähteä kryssimään Emäsalon itäpuolista väylää siihen tuuleen ja aallokkokin olisi ollut melkoinen joten etsin vaihtoehtoa. Pekka oli kertonut että Vessölandetin juuressa olevaa Fladanin kanavaa pitkin pääsee kulkemaan Jullella joten sinne. Pääsihän sitä mainiosti masto vaan piti laskea mutta sehän käy Jullessa helposti. Kanavassa voisi purjehtiakin jos tuuli vaan sopii. Seitlahden selällä Harpuddenin poukamassa nostin maston ja pidimme kahvitauon. Lähtiessä olikin kahviankkurin nosto helppoa kun sakkeli oli kiertynyt auki, joten jos joku käy siellä niin Bilteman pikkuankkuri voisi löytyä helposti alle kahden metrin syvyydestä. Yötä olimme Vålaxfjärdenin etelä rannassa, oli hieno hiekkaranta.

23.7 La: Kävimme aamu-uinnilla, kahvittelun jälkeen lähdimme moottorilla. Ajoin Korssundsholmin läpi Tirmon lossille jonka jälkeen nostin purjeet, tuuli oli kohtalaista sää puolipilvinen. Jouduimme luovimaankin aika lailla, jossain vaiheessa tuuli muuttui myötäiseksi ja aika navakaksikin. Loviisassa olimme noin klo 15.20. Yötä olimme jo kotona Tammelassa. MM.
























<<Takaisin