Loviisan LM-kisojen
jälkeen Matti Aallon Julle L-357
”Ilopilleri” purjehti Helsinkiin
osallistuakseen Course 2005 matkapurjehduskilpailun
kahteen etappiin: Helsinki- Tallinna ja Tallinna-
Porkkala. Mutta annetaanpa Matin itse kertoa :
”Olin
useita vuosia suunnitellut Tallinnaan purjehdusta, ja
nyt ajankohta tuntui sopivalta. Edellisenä kesänä
olin jo ”harjoitusmielessä” osallistunut
saman kisan Porkkala- Hanko etappiin. Startti
Helsingistä Tallinnaan tapahtui Katajanokan
edustalta klo 9.00 ,mutta Ilopilleri lähetettiin
matkaan ½ tuntia etuajassa , jotta emme jäisi
ahtaassa Kustaanmiekan salmessa isojen veneiden
purjeiden ”varjoon”.
Aloitimme
gastini Jouko Vartiaisen kanssa komeasti spinnulla,
mutta se oli pian laskettava tuulen alkaessa
kääntyä eteläiseksi. Pääsimme Kustaanmiekasta
etumatkamme turvin ensimmäisenä läpi.
Osanottajia
oli kaikkiaan 21; 10 venettä isojen ryhmässä (LYS
yli 1.16 ) ja 11 venettä pienten ryhmässä (LYS 1.16
tai vähemmän.). Jullen LYS-luku on 0.90 SK- , joten
kuuluimme tietysti pienten veneiden ryhmään.
Kooltaan meitä lähinnä oleva osanottaja oli H-vene
1.07 :n LYS-luvulla , eli se oli lähes 19 % meitä
nopeampi .
Niinpä jo
Harmajan majakan kohdalla muu joukko oli ohittanut
meidät. Tuuli oli kääntynyt vastaiseksi ja
voimistunut aina 10-12 m/s asti ja vasta-aallokko
kohosi parimetriseksi. Purjehdimme reivaamattomalla
isolla ja normaalifokalla.Vene kulki mukavasti, mutta
nousukulma oli vaatimaton. Lyhyt ja pyöreäkeulainen
Julle ei näissä olosuhteissa ole kovin hyvä
kryssimään. Ajoittaiset sadekuurot heikensivät
näkyvyyttä, mutta hyvien sadeasujen johdosta
pysyimme kuivina. Sadevesi tuntui kylmemmältä kuin
pitkien helteiden lämmittämä merivesi. Kahdeksan
tunnin kryssimisen jälkeen olimme vasta Helsingin
kasuunimajakan eteläpuolella keskellä Suomenlahtea.
Mielessä kävi jopa ajatus kääntymisestä takaisin
Helsinkiin, jonne voisi lasketella mukavasti
vauhdikkaassa lenssissä. Lyhyt keskustelu gastin
kanssa sai nämä aatokset haihtumaan, ja päätimme
sitkeästi jatkaa kohti Tallinnaa ja Piritan satamaa.
Suomenlahden laivaliikenne vaikutti
varsin vilkkaalta. Helsingin ja Tallinnan välisen
lähes 80 laivavuoron lisäksi aluetta kyntää
itäisen Suomenlahden satamien ja erityisesti
Pietarin seudun valtava rahti-ja tankkilaivojen
armaada. Koko ajan oli 4-6 laivaa näköpiirissä. Ne
kannatti huomioida sekä turvallisuus- että
mukavuussyistä. Varsinkin pikalaivojen
aallonmuodostus on pikku veneelle kiusallisen
voimakas. Voi vain kuvitella, miltä tuntuisi
purjehtia tätä reittiä sumussa.
Ilta alkoi
hämärtyä, purjehdusvalot sytytettiin ja
lähestyimme Aegnan saaren länsipoijua. Matala
Naissaari häämötti oikealla ja Tallinnan silhuetti
valoineen etelässä. Tuntui kuin kohta olisimme
perillä. Meni kuitenkin vielä kolme tuntia (ja 10mpk)
ennen kuin Ilopilleri kiinnittyi Piritan sataman
vieraslaituriin klo 2.00. Matka oli kestänyt 16
tuntia. Ystävälliset ja kannustavat
kanssakilpailijamme olivat laiturilla vastassa, ja
ohjasivat meidät sopivalle paikalle. Saapuminen
väsyneenä pimeältä mereltä valaistuun satamaan
muiden veneiden rivistöön oli retkemme
mieliinpainuvimpia hetkiä. Aamulla kävimme
tullilaiturissa tekemässä maahantuloilmoituksen, ja
saimme nuhteet siitä, että olimme yöllä tulleet
jo sulkeutuneen tullin ohitse luvattomasti Viroon.
Ilopillerin
ja kuuden muun veneen purjehdustulos hylättiin
maksimiajan ylityksen vuoksi , mutta saimme
sitkeästä yrityksestämme ”Taistelijan
palkinnon” joka osoittautui pullolliseksi
shampanjaa.
Yhden
lepopäivän jälkeen oli lähtö taas klo 9.00.
Starttasimme täysin purjein reippaassa
länsituulessa ja kryssimme Piritasta laivavylälle.
Jo ennen Naissaarta reivasimme isopurjeen, koska
tuuli koveni koko ajan. Reivaus oli aika työlästä
ja olisi pitänyt suorittaa jo puoli tuntia
aikaisemmin. Tuuli kävi lännen puolelta ja
reittimme suunta Porkkalaan oli n. 330 astetta, eli
tuuli oli parhaimmillaan lähes sivutuulta tai hiukan
keulan puolelta. Tuuli alkoi voimistua ollen
kovimmillaan 15-18 m/s . Aallokko kasvoi keskellä
Suomenlahtea lähes nelimetriseksi. Myrskyfokka olisi
ollut nyt paikallaan, mutta normaalifokan
alasvetäjä oli jumittunut ja purjeen kokoaminen
kovassa kelissä ei ollut turvallista. Niinpä
jatkoimme normaalifokalla ja reivatulla isolla.
Yritimme
parhaamme mukaan väistellä murtuvia aallonharjoja.Vain
kerran pääsi iso aalto yllättämään
vyörymällä koko veneen yli jättäen
istumalaatikkoon monta sankollista suht. lämmintä
merivettä. Kajuutan kaksiosaisen oviluukun alaosa
oli tietysti paikoillaan, mutta sen kumitiivisteet
olivat jääneet asentamatta. Jalkatilassa oleva
vesimassa hölskyi aallokossa epämiellyttävällä
tavalla edestakaisin. Muutama litra vettä pääsi
raoista kajuutan lattialle ennen kuin vesi ehti valua
tyhjennysreiistä takaisin mereen. Toinen vuotokohta
oli kajuutan ison kattoluukun pitkissä sivuissa,
joiden valumaurat olivat liian huonosti vetäviä
näin suurelle vesimäärälle.Kajuutan kostumisen
johdosta palovaroitin laukesi ja piti inhoittavaa
meteliä monen tunnin ajan.
Jullen
tyypillinen vuotokohta kovassa kelissä on
istumalaatikon leen puoleisen sivuluukun ulkoreuna,
kun roiskevesi jää lillumaan kallistuneen veneen
penkille. Ilopillerin sivuluukkujen kumitiivisteet
kestivät kunnialla tulikokeensa (vai pitäisikö
puhua vesikokeesta!). Myöskin veneen trimmi ja
ohjattavuus säilyivät tilapäisen vesilastin
aiheuttamasta takapainoisuudesta huolimatta.
Vene kulki
4-5 solmun vauhtia ja välillä jopa lyhytaikaisesti
surfasikin aallon harjalta alas laskeutuessaan.
Toisaalta vauhti välillä hiljeni junnatessamme isoa
aaltoa ylöspäin. Ajoimme koko avomeriosuuden
nostoköli ylös käännettynä, jotta aallon
mahdollisesti lyödessä kylkeen vene pääsisi
vapaammin liukumaan sivuttain. Istuimme lähes koko
ajan veneen sivukannella; kipparilla isopurjeen ja
gastilla fokan skuutti kädessä varmuuden vuoksi.
Itse suunnittelemani ja valmistamani fokan
skuuttilukot osoittautuivat toimiviksi. Vene ei
broachannut kertaakaan, mutta yrityksiä oli. Toisin
kuin edellisellä etapilla sekä vene että
purjehtijat olivat märkiä yli tulevasta vedestä ja
roiskeista.
Porkkalan
majakan itäpuolella tuuli ja aallokko alkoivat
hellittää, joten isopurjeen reivi purettiin, ja
laskettelimme maaliin täysin purjein ajassa 7 tuntia
19 minuuttia.( tasoitettu aika 5 t. 35 min.).
Sijoituimme pienten veneiden ryhmässä sijalle
11. eli viimeiseksi. Ero seuraavaan veneeseen
oli 14 minuuttia.
Course 2005:n
osallistujat selvisivät yhtä lukuunottamatta
tästäkin etapista ongelmitta. Kilpailujen
suurin vene joutui hallitsemattoman vuodon johdosta
lähettämään hätäkutsun. Helikopteri toi
veneelle tehopumpun ja pelastusalus hinasi sen
Porkkalaan.
Porkkalasta
pääsimme ystävällisen maalituomarin
autokyydillä ensin Helsinkiin ja sieltä bussilla
Loviisan pursiseuran ÖNS:n satamaan noutamaan autoa
ja traileria. Sitten takaisin Porkkalaan, vene
kärrylle ja suunta kohti Näsijärveä. Kesän
suuri seikkailu oli päättynyt!”
Kysyessäni
Matilta, tekisikö hän saman retken vielä uudelleen,
hän jäi pitkään miettimään. Sitten tuli
punnittu vastaus: ”Tänä kesänä oli kyse
kilpailuun osallistumisesta, ja asennoiduin ottamaan
vastaan sään sellaisena kuin se tulee; tietysti
jossain järkevissä rajoissa. Jos olisin
retkeilymielessä menossa, odottelisin molemmin
puolin Suomenlahtea vaikka päiväkausia sopivampia
säitä. Tällä tarkoitan avotuulia max. 10 m/s
ja hyvää näkyvyyttä. Kokemattomalle purjehtijalle
ja varsinkaan yksinpurjehtijalle en suosittele
vastaavaa retkeä. Veneen ja varusteiden on oltava
kunnossa ja kipparilla ja gastilla riittävä
kokemus”.
Mattia
haastatteli Pekka Savolainen
Teknisiä
ym. tietoja:
Vene: Joe
17 L-357 ”Ilopilleri”, rak.vuosi
1977, kellukevaahtoa 800 ltr. , apukone
pitkärikinen Tohatsu 3.3 hv.,13.5 kg.
Purjevarustus:
iso, fokka, spinnu, myrskyfokka, myrskyiso(trysail)
Navigointi-
ja turvallisuusvälineet: kartat, kompassi, GPS,
paukkuliivit, turvavaljaat, raketit ja soihdut ,
tutkaheijastin , ajoankkuri , kännykkä
Kippari:
Matti Aalto, 70 v., purjehduskokemus 30 v.,josta
Jullella 25 v.
Gasti:
Jouko Vartiainen, 64 v., purjehduskokemusta 15
v. Jullella , Finnflyerilla ja Baltic 39:llä
Miehistön
yhteispaino 150 kg
