1$ Yhdistyksen
nimi on Suomen Joe 17-purjehtijat.
Yhdistys on perustettu 8.12.1974 Kuopiossa ja sen
kotipaikka on Tampereen kaupunki.
2$ Yhdistyksen tarkoituksena on
toimia yhdyssiteenä Joe 17- purjehtijain välillä
ja edistää harrastus-, retki-, ja kilpailutoimin-
taa. Yhdistys kehittää Joe 17-venettä
yksityyppiveneenä ja valvoo luokkasääntöjen
noudattamista sekä luokan etuja yhdessä
Suomen Purjehtija-liiton kanssa.
3$ Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys voi järjestää retkiä, kilpailuja,
näytöksiä ja muita valistustilaisuuksia.
Toimintansa rahoittamiseksi se voi kerätä
jäsen- ja lisenssimaksuja, järjestää maksullisia
tilaisuuksia ja vastaanottaa avustuksia.
Toiminta-alueena on koko maa ja yhdistys voi
toiminnallisesti jakautua alueellisiin laivueisiin.
4$ Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi
voi liittyä jokainen Joe 17 -veneen omistaja
sekä miehistön jäsen. Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä
henkilön tai yhteisön kannatusjäseneksi.
Kunniajäsenen hyväksyy yhdistyksen yleinen kokous
hallituksen esityksestä.
5$ Yhdistyksen toimintaa johtaa
vuosikokouksen valitsema hallitus, johon kuuluvat
puheenjohtaja sekä 4 - 6 jäsentä. Puheenjohtaja ja
hallituksen jäsenet valitaan
kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä
on puolet vuosittain erovuorossa.
Ensimmäinen erovuoroisuus ratkaistaan arvalla.
Hallitus voi valita keskuudestaan
varapuheenjohtajan sekä ottaa sihteerin,
rahastonhoitajan ja muut toimi- ja yhdyshenkilöt
keskuudestaan tai ulkopuolelta. Hallitus on päätösvaltainen,
jos puheenjohtajan
tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä
on edustettuna.
6$ Yhdistyksen nimen kirjoittaa
hallituksen puheenjohtaja yksin tai sihteeri yhdessä
jonkun hallituksen jäsenen kanssa.
7$ Yhdistyksen asioista päättää
vuosittain tammi- maaliskuussa kokoonkutsuttava
vuosikokous.
Ylimääräisen kokouksen voi koollekutsua hallitus
joko omasta aloitteestaan, tai jos
viidesosa varsinaisista jäsenistä sitä
hallitukselta perustellusti pyytää. Kokouskutsu on
lähetettävä
jäsenille kirjallisesti vähintään 14 vuorokautta
ennen kokousta ja siinä on mainittava käsiteltävät
asiat.
8$ Yhdisryksen tilit päätetään
kalenterivuosittain ja on ne esitettävä
tilintarkastajille
vähintään kaksi viikoa ennen vuosi- kokousta.
9$ Vuosikokouksessa käsiteltävät
asiat:
1. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri
2. Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa.
3. Todetaan kokouksen laillisuus.
4. Käsitellään toimintakertomus, tilit sekä
tilintarkastajien lausunto.
5. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä
hallitukselle.
6. Päätetään kuluvan vuoden
toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta.
7. Päätetään yhdistyksen jäsenmaksun suuruudesta.
8. Valitaan hallitukseen erovuoroisten tilalle uudet
jäsenet ja puheenjohtaja.
9. Valitaan kaksi tilintarkastajaa.
10.Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
10$ Yhdistyksen kokouksessa on
jokaisella yhdistyksen varsinaisella jäsenellä yksi
ääni.
Äänestyksen tulokset ratkaistaan yksinker- taisella
ääntenenemmistöllä.
Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen
puheenjohtajan ääni, paitsi henkilövalinnoissa,
jolloin tulos
ratkaistaan arvalla. Päätös sääntöjen
muuttamisesta tehdään yhdessä kokouksessa.
Päätös yhdistyksen purkamisesta ratkaistaan
kahdessa vähintään yhden kuukauden väliajoin
pidetyssä kokouksessa kolmenneljäsosan (3/4) äänten
enemmistöllä.
11$ Purkautuessaan yhdistys
luovuttaa varansa Suomen Purjehtijaliitolle tai ne
voidaan lahjoittaa
muuhun purjehdusta edistävään toimintaan.
12$ Näissä säännöissä
mainitsemattomissa asioissa noudatetaan yhdistyslain
säädöksiä.
JOE-17
-LUOKKASÄÄNNÖT
1. Sääntöjen
tarkoitus
Joe-17 on yksityyppivene, jonka on suunnitellut Hans
Groop. Nämä säännöt kohdassa 15 mainittuine
piirustuksineen muodostavat rakennuserittelyn, jonka
tarkoituksena on, että tämän luokan veneiden
rungon muoto ja paino, kölin muoto ja paino, peräsimen
muoto, veneiden purjepinta-ala sekä muut nopeuteen
vaikuttavat tekijät ovat mahdollisimman
yhdenmukaiset. Kaikki veneet on rakennettava
noudattaen piirustuksia ja sääntöjä. Vapaasti saa
tehdä ainoastaan maston ja puomin, juoksevan
takilan, jalusjärjestelyn, peräsimen laakeroinnin,
peräsinvarren ja sen jatkeen, nostosilmäkkeet,
kansihelat, luukkujen yksityiskohdat sekä eräät
sisustusosat. Mainitut vapaat osat ovat kuitenkin
osittain säännöissä määrätyt ja sen vuoksi on
näiden osien täytettävä säännöt silloin kun
niistä mainitaan.
Veneen päämitat ovat:
Suurin pituus 5,27 m
Vesilinjan pituus 4,80 m
Leveys 2,00 m
Syväys 0,50 m
Uppuoma 0,47 m3
Purjepinta-ala 13,10 m2
2. Yksityyppisäännön valvonta
2.1 Joe-17 veneen luokkatodistukset
antaa Suomen Joe-17 liitto, joka valvoo
luokan sääntöjen noudattamista. Luokkaveneiksi
tarkoitettuja veneitä saa rakentaa veistämö, joka
on hankkinut veneen rakennusoikeudet ja jolla SPL on
arvioinut olevan tarpeelliset tiedot ja tuotantovälineet
veneen rakentamiseksi. Rakentajan on kirjallisesti
sitouduttava noudattamaan luokkaa koskevia
piirustuksia, sääntöjä ja mittausohjeita. Ennen
rakentamisen aloittamista on SPL:n hyväksymän
mittausmiehen Suomen Joe-17 liiton kustannuksella
mitattava ja hyväksyttävä muotti.
Rakennusvalvonnasta ja mittauksesta huolehtii Suomen
Joe-17 liitto.
2.2 Veneet on rakennetteva
lasikuitulujitemuovista (GRP) ja niiden on vastattava
piirustuksia sekä liitteen 1 mukaista
laminointierittelyä. Maston, isonpurjeen puomin ja
pallokkaan puomin alumiiniseoksen tulee sisältää vähintään
90% alumiinia.
2.3 Suomen Purjehtijaliiton Joe-17-luokan
teollisuusmittamieheksi hyväksymän henkilön on
valvottava rungon rakentamista ja mitattava ja
punnittava se luokkasääntöjen mukaisesti. Jokaisen
valmistetun veneen mittaustuloksista on toimitettava
jäljennös luokkaliitolle.
2.4 Rakennusvirheistä johtuvia
pieniä poikkeamia ja vanhenemisesta johtuvia
muodonmuutoksia varten on annettu sallitut
toleranssit. SPL:n hyväksymällä mittamiehellä on
oikeus suorittaa täydentäviä mittauksia veistämöllä
varmistuakseen siitä, että rakentaminen suoritetaan
luokkasääntöjen mukaisesti. Tälläiset täydentävät
tarkistukset suoritetaan Suomen Joe-17 liiton
kustannuksella.
2.5 Suomen Purjehtijaliiton kilpi,
johon on meistetty tehtaan nimi, muotin ja lestin
numero sekä rekisterinumero, kiinnitetään
kansiosaan istumalaatikon oikeanpuoleiseen laipioon
pysyvästi siten, että kilpi näkyy, kun
istuinluukku avataan. Numerosta 353 alkaen kilvet
jakaa Suomen Purjehtijaliitto.
3. Runko ja kansi
3.1 Runko, kansi, kajuutan ja
istuintilan luukut sekä sisärunko-osa on
rakennettava piirustusten ja laminointierittelyn
mukaisesti.
3.2 Rungon, kannen ja sisärunko-osan
painon yhteenlaminoituna ilman heloja ja luukkuja
tulee olla vähintään 285kg.
Veneen kokonaispainon, johon kuuluvat köli, nostoköli,
peräsin, kaikki kiinteät helat, masto kiinteine ja
juoksevine takiloineen, isonpurjeen puomi ilman
jalusta ja alasvedintä, pallokkaan puomi nostimineen
ja alasvetimineen, "kellunta-aineineen" sekä
kiinteä sisustus, tulee olla vähintään 470kg.
Muut osat ja varusteet on ennen punnitusta
poistettava tai niiden paino laskettava ja vähennettävä.
Liian kevyeen veneeseen on lisättävä lyijypainot,
jotka laminoidaan kannen alareunaan jakaen tasan
kaarille 2 ja 8. Painoilla saa kompensoida enintään
20kg. Jos virhe on suurempi, on laminoitava
rakenneosia.
3.3 Rungon mittojen tulee olla
mittauspiirustuksessa annettujen toleranssien sisällä.
Runko on piirustuken mukaisesti varustettava
kellumatankeilla, joitten yhteinen tilavuus on n.800
l. mittamiehen tulee erikoisesti varmistautua siitä,
että kellukesäiliöt ovat riittävän vesitiiviit
ja varustettu tyhjennysmahdollisuuksilla, tai että
ne ovat täytetyt sopivalla kellunta-aineella, joka
ei ole vettä imevää laatua.
4. Köli ja nostoköli
4.1 Köli tulee olla valurautaa ja
painoltaan 120kg +-5kg. Köli tulee kiinnittää
runkoon vähintään 6kpl:lla 10mm:n läpimittaisia
ruostumattomia pultteja. Kölin saa maalata tai
galvanoida. Kahteen kölipulttiin saa kiinnittää
pysyvästi nostosilmäkkeet, yhteispainoltaan
korkeintaan 1kg.
4.2 Nostoköli on tehtävä
piirustusten mukaan lasikuituvahvisteisesta
lujitemuovista (GRP). Lisäpainoa saa laminoida enintään
4kg.
5. Peräsin
Peräsin valmistetaan lasikuituvahvisteisesta
lujitemuovista (GRP) piirustuksen ja la
minointierittelyn mukaisesti. Peräsin saa olla yhtenäinen
tai siinä voi olla ylöskääntyvä alaosa.
6. Masto
6.1 Maston tulee sijaita kajuutan
katolla veneen keskiviivalla ja se on sijoitettava
niin, että vaakasuora etäisyys kannen yläpinnan ja
peräpeilin leikkauspisteestä maston etureunaan on
enintään 3340mm ja vähintään 3200mm. Kanteen
tehdään kaksi merkkiä selvästi erottuvalla värillä
siten, että keulanpuoleisen merkin takareuna ja
vastaavasti taaemman merkin etureuna määräävät
maston etureunan sijoituksen rajat.
6.2 Maston tulee olla alumiiniseosta
ja sillä tulee olla vakiopoikkileikkaus.
Keulaharuksen kiinnityskohdan yläpuolella saa maston
supistaa piirustuksen mukaisesti huipun minimimittaan
35x35mm. Profiilin painon metriä kohti on oltava vähintään
1,5kg ja sen poikkileikkauksen tulee olla vähintään
85mm veneen pituus- ja 65mm poikittaissuunnassa.
Mastossa on oltava liesmaura.
6.3 Maston kokonaispainon kiinteine
heloineen, mutta ilman haruksia, vantteja,
saalinkeja, nostimia ja vanttiruuveja on oltava vähintään
10,3kg.
Pysyvästi taivutettu tai pyörivä masto on
kielletty. Kuitenkin sallitaan muodonmuutoksesta
johtuva 50mm:n taipuma alimman ja ylimmän
mittamerkin välillä mitattuna.
6.4 Mastossa tulee olla seuraavat
selvästi erottuvat mittamerkit:
6.4.1 jonka yläreuna on 400 +-5mm
kajuutan katon mittapinnan yläpuolella
6.4.2 jonka alareuna on enintään
5100mm 6.4.1:n yläreunan yläpuolella
6.4.3 jonka alareuna on enintään
6050mm 6.4.1:n yläreunan yläpuolella
6.5 Kiinteän takilan tulee olla
tuostumatonta terästä, 1x19 vaijeria tai umpiterästä.
Keulaharuksen ja päävanttien tulee olla vähintään
4mm:n läpimittaisia, peräharuksen ja alavanttien vähintään
3mm:n läpimittaisia. Keulaharuksen ja päävanttien
kiinnitys mastoon saa olla korkeintaan 50mm 6.4.2:n
alareunan mittamerkin alapuolella. Vanttien
kiinnityksen kanteen tulee olla piirustuksien
mukaiset. Keulaharuksen tulee leikata kannen yläpinta
pisteessä 5060 +-15mm laskettuna kannen ja peräpeilin
leikkauspisteestä. Peräharus saa olla säädettävä.
6.6 Pallokkaan pylpyrää ei saa
sijoittaa korkeammalle kuin siten, että sen
kantopinta on korkeintaan 180mm mittamerkin 6.4.2
alareunan yläpuolella. Mikään pallokkaan nostimen
läpiviennin kantava osa ei saa olla yli 60mm maston
etureunan keulapuolella.
6.7 Mastossa tulee olla yksi pari
saalinkeja, joiden pituus on 550 +-30mm.
6.8 Mastossa tulee olla rajoitin,
joka estää isonpurjeen puomin liikkumasta siten,
että sen yläpinta joutuisi maston alemman
mittamerkin yläreunan alapuolelle.
7. Isonpurjeen puomi
7.1 Isonpurjeen puomin tulee olla
alumiiniseosta ja varustettu uralla liesmaa
varten. Profiilin metripainon tulee olla vähintään
1kg. Kapenevaa tai pysyvästi kaarevaa puomia ei saa
käyttää. Muodonmuutoksesta johtuva enintään 30mm:n
kaarevuus ulomman mittamerkin ja puomin sisäpään välillä
on sallittu.
7.2 Mittamerkin sisäreunan etäisyden
maston takareunasta tulee olla enintään 2350mm kun
puomi on alimmassa asennossaan ja kohtisuorassa
mastoa vastaan.
8. Pallokkaan puomi
Pallokkaan puomin saa tehdä joko puusta tai
alumiinista. Puomin ollessa uloimmassa asennossaan
saa suurin pituus olla 1800mm mitattuna maston
etureunasta ulomman helan sisäreunaan.
9. Purjeet
Purjeet on mitattava noudattaen I.Y.R.U.:n hyväksymiä
purjeiden mittausohjeita, ellei toisin määrätä.
9.1 Purjeiden tulee olla
tekokuitukangasta, joiden vähimmäispainojen on
oltava:
isopurje 150g/m2, keulapurje 175g/m2 sekä pallokas
30g/m2. Sekä isossa- että keulapurjeessa saa olla 0,3
m2:n suuruinen kiinteää ainetta oleva ikkuna.
Ikkuna ei saa olla 150mm lähempänä purjeen
liesmoja.
9.2 Purjeiden numeroiden ja
kirjaimien tulee olla I.Y.R.U.:n suositusten mukaiset.
Isonpurjeen molemmilla puolilla on oltava
luokkamerkki, kansallisuustunnus ja rekiste rinumero.
Luokkamerkki valmistetaan purjepiirustusten
mukaisesti.
Pallokas varustetaan vain numerolla molemmin puolin.
9.3 Isopurje
9.3.1 Isoapurjetta ei saa kiristää
mastossa ja puomissa olevien mittamerkkien sisäreunojen
yli. Reivauslaitteita, Cunningham-reijitystä ja
muita kiristysjärjestelmiä saa käyttää.
9.3.2 Isossapurjeessa sallitaan neljä
lattaa, joissa kolme alinta saa olla korkeintaan
400mm pitkiä ja vastaavat lattataskut korkeintaan
450mm. Ylin latta saa olla läpimenevä. Lattojen
leveys saa olla enintään 50mm. Purjeen takaliesma
tulee jakaa lattoilla suunnilleen yhtä suuriin osiin.
9.3.3 Huippukovike saa olla
korkeintaan 75mm leveä, mitattuna kohtisuoraan
liesmaa vastaan, lukuunottamatta liesmaköyttä. Muut
vahvikkeet piirustusten mukaisesti.
9.3.4 Isonpurjeen leveys ilman
liesmaköyttä ei saa ylittää 1370mm etu- ja
takaliesmojen puolivälissä. Koverat linjat
takaliesmassa oikaistaan mittauksessa. Takaliesman
pituus saa olla enintään 6500mm.
9.4 Keulapurje
Keulapurjeen suurimmat mitat ovat:
etuliesma 5550mm
takaliesma 5200mm
alaliesma 2300mm
Keulapurjeen on levitettynä kokonaisuudessaan
mahduttava purjepiirustuksessa esitetyn mittauskuvion
rajojen sisään.
Keulapurjeen on oltava siten kiinnitetty
keulaharukseen,että se voidaan poistaa purjehduksen
aikana keulaharusta irroittamatta. Mikäli purjeen
kiinnitykseen käytetään painonapeilla varustettuja
purjekangassuikaleita, saa niiden yhteenlaskettu
leveys olla enintään 10% etuliesman pituudesta (=77cm).
Mikäli tämä mitta on suurempi, tulee myös
kiinnityssuikaleiden mahtua mittauskuvion sisään.
Keulapurjeen alaliesmassa saa olla pyöristys, joka
on korkeintaan 80mm leveä. Kaksi lattaa, joiden
pituus on korkeintaan 250mm, sallitaan. Vastaavat
lattataskut saavat olla korkeintaan 300 mm. Latat on
sijoitettava siten, että ne jakavat takaliesman
suunnilleen yhtä suuriin osiin. Keulapurjeen
rullauslaite on sallittu.
9.5 Pallokas
Pallokkaan liesmamittojen, kun liesmat on kiristetty
noin 5kg:n voimalla, tulee olla
5000mm +-100mm. Alaliesman puolileveysmitan, kun
kangas on kiristetty niin, että kaikki rypyt häviävät
reunan läheltä, tulee olla 1600mm +-50mm.
Puolileveyden, 2500mm:n etäisyydellä
nostinkulmasta, tulee olla 1800mm +-50mm.
Pallokkaantulee olla symmetrinen pystysuuntaisen
keskiviivansa suhteen ja purjeessa ei
saa olla mitään välineitä, joilla purjeen muotoa
tai suuruutta voitaisiin muuttaa.
10. Sisustus ja luukut
10.1 Piirustuksissa esitetty sisustus on vähimmäissisustus.
Kaikki piirustuksissa
esitetyt osat pitää periaatteessa tehdä
piirustusten mukaisesti. Sisustusta saa vapaasti lisätä.
10.2 Kajuutan luukku, istuintilan
penkkien luukut ja peräsäilytystilan luukku ovat
pakolliset.
11. Varusteet
Kilpapurjehduksessa on veneessä oltava vähintään
yksi 3kg:n ankkuri, 20m:n pituinen ja 8mm:n läpimittainen
tekokuituköysi, mela, sanko sekä pelastusliivit
kaikille veneessä oleville.
12. Kiellot
12.1 Irrallinen tai miehistön yllä
oleva painolasti on kielletty.
12.2 Trapetsi tai muu riipuntaväline
on kielletty. Kannen reunalle sijoitettu kahva
sekä jalkahihnat on kuitenkin sallittu.
12.3 Harusten ja vanttien kiinnitystä
kanteen ei saa siirtää.
12.4 Maston tyveä ei saa siirtää
kilpailun aikana
12.5 Harusten ja vanttien pituutta
saa muuttaa ainoastaan vanttiruuveilla tai reikälistoilla,
joiden tulee olla kannen yläpuolella. Peräharuksen
säätöjärjestelyt ovat vapaat.
12.6 Kansiosaan ei saa tehdä reikiä
tai läpivientejä purjeiden säätimiä varten.
12.7 Käännettävä peräsin on
kilpailun aikana pidettävä täysin alaskäännettynä.
Jos peräsin esim. pohjakosketuksen takia on noussut,
on se välittömästi käännettävä takaisin alas
ennenkuin kilpailua jatketaan.
13. Miehistö
Kilpapurjehduksen aikana tulee veneessä olla vähintään
kaksi, enintään neljä henkilöä.
14. Luokkatodistus ja rekisteröinti
14.1 Luokkatodistus annetaan
veneelle, jonka hyväksytty veistämö on valmistanut
ja jonka SPL:n hyväksymä mittamies on todennut
luokkamääräykset täyttäväksi. Luokkatodistus on
voimassa niin kauan kuin vene on samalla omistajalla
eikä luokkamääräysten vastaisia muutoksia tai
korjauksia ole tehty. Omistajan vaihtuessa annetaan
uusi luokkatodistus sen jälkeen,
kun takila ja purjeet on tarkastettu ja hyväksytty.
Veneiden rekisterinumerointi aloitetaan numerosta 1
ja se on juokseva. Purjeen numero vastaa rungon
rekisterinumeroa numerosta 353 alkaen. Luokkaliitolla
on hallussaan kopio jokaisesta annetusta
luokkatodistuksesta.
14.2 Veneille, joitten rungon numero
on alle 353 ja jotka eivät kaikilta osin täytä
näitä luokkamääräyksiä, voi SPL:n tekninen
lautakunta Joe-17 liiton esityksestä erikseen myöntää
asialliseksi katsomansa erivapaudet. Kaikki näin myönnetyt
erivapaudet on merkittävä a.o. veneen
mittatodistukseen.
15. Piirustukset
Joe-17 venettä varten on seuraavat
luokkapiirustukset:
A 1.1 Linjapiirustus
A 1.2 Kaaripuut
A 1.3 Kölipiirustus
A 2.1 Yleisjärjestely
A 3.1 Laminointipiirustus
A 3.2 Masto ja puomit purjepiirustuksineen
A 3.3 Peräsin ja nostoköli
A 3.4 Rakenteen yksityiskohdat
A 4.1 Mittauspiirustus
16. Sääntöjen tulkinta
Sääntöjä tulkittaessa on suomenkielinen teksti
sitova.
SM-kilpailusäännöt
ja rankigkilpailu säännöt