Ensimmäinen
ja toinen kuva selventänevät Joe-materiaaliluettelossa olevan mastonkaato-ohjeen piirustusta.
Ikävä kyllä kaikissa (ja varsinkin vanhemmissa)
Julleissa ei ole tällaista mastonjalkaa, joten
niihin tämä ei sovellu.
Mastojalan takaosaan porataan 6 mm:n reikä
kaatovivun taaemmalle akselille. Etummainen akseli
korvaa jalassa alkujaan olleen pultin.
Akseleihin pujotetaan sopivanpituiset putkiholkit,
joilla kaatovivusto keskitetään. Akselit on
hitsattu oikealta puolelta n.3 mm:n peltisoiroihin ja
vasemman puolen kiinnitys on nylock-muttereilla.
Kolmannessa kuvassa on etu-staagin
kiinnitys pelikaanikoukulla, jotta irroitus kävisi kätevästi,
eikä tarvitse näprätä pienien lukkorenkaiden
kanssa.
Kaatotilanteessa itse toimin siten, että kiinnitän
etupurjeen nostimen keulakaiteeseen; ja kiristämällä
se; löystyy etu-staagi niin paljon, että pelikaanin
saa vaivatta auki. Tämän jälkeen istumalaatikossa
seisten löysään nostinta ja otan maston toisella kädellä
vastaan.
Olen tehnyt peräsimen tappeihin pudotettavan laudan
(neljäs kuva), jonka varaan masto lasketaan. Peräsin
siis voi olla paikoillaan ja käytössä.